Syksyn alkusoinnut

Jos on lämmintä, on vielä kesä, muistutan itselleni, kun reippailen hiki pinnassa upottavaa Kallahden uimarannan hiekkaa pitkin kohti niemenkärkeä. Elokuu tuntuu haaveunelta, joka tapahtui yhdessä yössä ja nyt eletäänkin jo syyskuun ensimmäistä viikkoa. Auringon paistaessa kirkkaus ottaa silmiin, mutta tuulessa on jotain uutta enteilevää. Saman tuntevat linnut, jotka keskipäivän jälkeen pysyttelevät hissukseen ruokailemassa ja lepäämässä. Villa Ullaksen kesyt sinisorsat syöksyvät kohti käydessäni laiturilla, mutta lipuvat pettyneinä pois kun pullaa ja leipää ei lennä veteen. Nuoret västäräkit tekevät dramaattisia pyrähdyksiä hyttysten ja lentävien hyönteisten perässä rannan tuntumassa. 

Suunittelen reipastuvani syksyä kohden linturetkien suhteen. Olen karvaa vaille 100 lajia valmis, mutta syysmuuttojen kerääntyvät parvet ja massaruokailut pelloilla tietävät varmasti runsaasti uusia lajeja. Aion inspiroitua tästä ja käydä taas vähintään kahdesti kuussa merta kauemmas kalassa. Nyt se oli tuttu ja rakas Kallvik, Kallahti, tuo luvattujen aaltojen ja rantamudan paratiisi. En aio pettyä, jos uusia pinnoja ei saavu, ansaitsen hieman hikoilla vuodarien eteen, kun vuotta on jäljellä enää neljä kuukautta.

Uusi laji tarjoutuu kuitenkin reilu vartti kallvikinniementietä käveltyä kun saavun hiekkaharjun kulmille. Hiljaisuuden ja tuulenhuminan rikkovat hentoiset ja sirot piipitykset, joiden syynä olivat mäntyjen oksilla ylösalaisin roikkuvat sinitiaiset. Niiden joukossa seikkaili talitiaisia ja peippoja, ilokseni myös puukipijä. Kiikaroin löytyisikö hippiäistä, mutta oliivinvihreän pallon sijaan linssiin osuu harmaankirjavaa punkkarityyliä ja älähdän innosta. Lempitiaiseni - töyhtötiainen! Seuraan linnun häätävän puolet isomman peippokoiraan tiehensä parhailta apajilta ja nappaavan hyönteisen suuhunsa, kun samalle oksalle lennähtää jotain pehmeän marenginkeltaista, valkovatsaista ja harmaanvihreää. Voi ei, yksi kertuista, nämä on minulle ihan mahdottomia. Onneksi lintu avaa kurkkunsa ja päästää ensin terävän -zhip!- toistellen sitä pari kertaa ja päättää juttelunsa -tjyyyhh- huokaisuun ennen kuin jatkaa matkaansa oksistossa. Kirja auttoi ja löysi minulle lajin - sirittäjä.

Pidän hiekkapohjaisesta mäntymetsästä tavattomasti. Siinä on jotain enneaikaista ja mysteeristä suurine kuoppine ja isoine nousuineen. Poimitut mustikat olivat vielä makeita ja kiinteitä vaan parempia olivat kesän aikaisin lämmittämät puolukat. Kanervat aloittavat purppuraa kukintaansa. Seurailin vielä hetken puiden latvustoja pikkulintujen sirittäessä vaan jatkoin sitten hiekkasärkille. Merelle oli tuulisena päivänä löytänyt liuta purjesurffaajia, joten lintuja ei ollut näkyvissä rannantuntumassa paria kalalokkia ja kipittäviä västäräkkejä lukuun ottamatta. Vaikuttavan väriset punasyyskorennot singahtelivat ympärilläni rantaniityn polkua seuratessa ja kaaliperhonen kulki hetken samaa matkaa. Kosteassa hiekassa näkyi suuria valkoisia siipisulkia ja räpyläjalan painaumia - liekö paikalliset kyhmyjoutsenet jättäneet jälkensä sulkasatoineen. 

Tovin sai kävellä ennen kuin löysi kiikareilla luodoilta, Ahvenelta, Prinsessalta ja Haapasaaren kallioilta lintuja. Komeat merimetsot kurkottelivat pitkiä kaulojaan ja availivat siipiään kuivatellessaan. Aina yhtä sykähdyttävän kookas merilokki ruokki vielä melkein itsensä kokoista poikasta. Vuosaaren Aurinkolahden rannalta oltiin edellisellä päivänä bongattu aroharmaalokki, mutta minun oli aivan turha toivo erottaa lentäviä nuoria lokkeja toisistaan, ainoastaan söpönaamaiset kalalokit erottuivat edukseen. Istuessani niemenkärken vanhan saunan vieressä kallioilla räyskä tuli kalastamaan aivan eteeni ja pääsin näkemään linnun lähempää jykevine nokkineen ja sukkulamaisine ruumiinmuotoineen. Ohi lentävä syvänruskea vesilintu aiheutti hetken päänvaivaa, mutta lentotyyli ja iso valkoinen siipipeili ennakoivat tukkasotkaa. Niin ikään auringonvalossa ja merenheijastuksessa melkein valkoisen kiiltävinä heijastava kahdeksan linnun parvi piti aloillaan pitkän aikaa, kunnes parvi lipui lähemmäs ja ymmärsin niiden olevan isokoskeloita ja tavallisesti tummapäiset koiraat olivat yhä osittain eklipsipuvuissaan.

Kuningattarenpolulla tammien oksilla leikki nuoria talitiaisia, yhden sinkoillessa suurta metsästäjää taiturimaisesti väistelevän nokkosperhosen perässä siinä missä komean talon asukki ristilukki paistatteli auringonsäteessä. Päivän viimeinen lintu oli nenän edestä autotien ylittävä käpytikkanaaras nokassaan jotain isoa ja limenvihreää. Syksyn haikea ja hyvä puoli on, että jo kello neljä aurinko on alaviistossa ja valo on lämmintä ja pehmeää, joten kuvaaminen onnistuu hyvin. Olen päässyt hieman rapakuntoon ja kuuden kilometrin taivallus tuntui pohkeissa sen verran, että jäi Aurinkolahden lokit näkemättä. Pinnoja puuttuu kuitenkin enää kolme sadasta, joten en ole huolissani. Viikin pellot ja Lammassaari luultavasti tarjoavat loput ja vähän enemmän, kunhan sitä saa hilattua itsensä reppuineen paikalle.

- varpunen
- harakka
- kesykyyhky
- västäräkki
- sinisorsa
- sinitiainen
- talitiainen
- peippo
- puukiipijä
- merimetso
- merilokki
- räyskä
- tukkasotka
- isokoskelo
- varis
- kalalokki
- tukkakoskelo
- käpytikka
96. töyhtötiainen
97. sirittäjä