Tekstit

Keltainen toukokuu

Kuva
Ei tässä minnekään Viikkiin ja Harakkasaareen ehdi ennen kuin on omat koiranpoikaset lentäneet pesästä, sen verta nepsyihmisen olemattomia työtunteja vie tämä koiraharrastus. Viime yön unet menivät harakoille, kun tyttöpentu oireili virtsatientulehdusta ja itkevä pentu piti ottaa kainaloon rauhoittumaan, joten sohvalla meni yö torkkuen ja hereille hätkähdellen. Kello kuusi ruokin koirat ja lenkitin aikuiset, ja samoilla silmillä päätin kiertää nopeasti Mellunkylän kiikareiden ja kameran kanssa. Aamuaurinko paistoi kovasti silmään jo ennen kello seitsemää, kun Vesalassa sirkutti ja siristeli ties mitä sorttia lintuja. Kalalokit olivat jo löytäneet pesimäkatoilleen ja varis piilotti nurmikkoon jotain, mikä näytti puolikkaalta sisiliskolta. Ehdin juuri ylittämään suojatien, kun toukokuun ensimmäinen pinna saapui leppälintukoiraan muodossa istumaan pyykinkuivausnaruille. En ollut ehtinyt edes asentaa vastavalosuojaa objektiivin nenälle ja tietenkin lintu päätti tuijotukseni olevan omitu...

Juosten kävelty huhtikuu

Kuva
Hammasta purren pitää myöntää, ettei tässä ole tahtonut irrottautua luontoon. Edellisen päivityksen jälkeen ehdin käydä Malmin lentokentällä maaliskuun viimeinen päivä. Paikkana se oli minulle uusi enkä oikein tiennyt miten kiertää alue, joten poukkoilin kaksi tuntia edes takaisin. Työmaalla vastassa oli harakoita ja variksia ja kentän ympäröivän aidanraosta löytöessäni aukon sisälle kentälle tuli vastaan kiurujen ja kottaraisten liverrys. Toivoin kovasti löytäväni västäräkin täältä, mutta Tiira kertoi niiden viihtyneen pääasiassa Viikissä. Linnusta alkoi tulla minulle Graalin malja, kaipa olisin viimeinen bongari joka västäräkin näkisi. Linnunjohtotornista tuli kiikaroitua sepelkyyhkyjä, kalalokkeja ja räkättirastaita. Lähdin kuusirivikköä lähemmäs toiveena saada jonkinlainen kuva kyyhkyistä, mutta ne osasivat piilotella niin, etten tohtinut mennä liian lähelle häiritsemään. Sen sijaan tomerasti laulava viherpeippo esiintyi minulle pääni yläpuolella ja aurinkoisen päivän ensimmäinen p...

Vauhdilla kohti kesää

Kuva
Ollaan vasta maaliskuun toiseksi viimeissä viikossa ja maasta puskee krookuksia ja lumikelloja, puissa on vihreitä silmuja ja norkoja, sekä kyyt ja sisiliskot ovat heränneet. Kovasti säätiedotuksessa uhkailtiin pääsiäiseksi takatalvea, mutta ainakaan näin perjantaihin mennessä lämpötilat eivät ole pudonneet hälyttävästi alemmas. Saa nähdä muuttuuko ennustetut räntäsateet sittenkin sateeksi. Käväisin eilen extempore Mustavuorelle. Olen edelleen flunssassa, poskissa on inhottavaa painetta ja lämpö sahailee ylös alas, mutta en vaan malta pysyä poissa metsästä nyt kun tiet ovat sulia ja metsien vihreys on päässyt esille. Lintujen konsertti oli taas lounasajan kieppeillä kohtuullisen hillittyä ja laulajia saatti erottaa kohtuu hyvin toisistaan. Tali-, sini-, kuusi,- ja hömötiaisia, punatulkkuja, viherpeippoja ja peippoja esiintyi tällaiselle harjaamattomalle kuuntelijalle. Mustavuoren pääteillä oli vielä ladut ja reilusti hiihtäjiä, joten suuntasin suosiolla suoraan Vuosaarenhuippua kohti. ...

Maaliskuun muuttorieha

Kuva
  Kevät on täydessä touhussa no ainakin täällä etelä-Suomen päättärillä, vähintään 2-3 viikkoa etuajassa normiin nähden. Auringonpaistetta on riittänyt ja lumet ovat sulaneet vähäsateisuudesta huolimatta, katupöly samentaa maisemaa metrossa matkustaessa keskustaan. Talven suuret varisparvet ovat alkaneet hajoamaan pienempiin ryhmiin ja liittoja vahvistaviin tai aloittaviin pariskuntiin. Harakat keräävät risuja ja koirien karvatuppoja pesiinsä. Ketut kirkuvat aamuyöstä ja mustarastas aloittaa laulunsa jo ennen auringonnousua.  Lintujen kevätmuutto on kaikesta huolimatta ollut kohtuullisen maltillinen. Meillä on kotosalla hieman koira-aktiviteettejä menossa, mutta mieli kaipasi taukoa viime perjantaina ja pitkään vetkuttelun jälkeen suuntasin lounasaikaan Viikkiin. Auringossa lähestyttiin helposti +8 astetta, varjossa jäätyi näpit ja korvat. Äänimaailma oli yllättävän hillitty, päällimmäisenä erottuen varpuset, pikkuvarpuset, viherpeipot ja uutena lajina urpiaiset. Mylöskään töy...

Hyinen helmikuu

Kuva
Tuli ja meni. Silmiä räpäyttämällä -25°C pakkasista ja neljänkymmenen sentin lumihangesta pärähti maaliskuun alussa plussakelit ja valkoinen hankikanto lähti kutistumaan. Itsellä meni helmikuu koirahommissa, valokuvatessa ja Aikuisten Asioita hoitaessa, ja aina kun ilmeni ns. vapaapäivä muista menoista, tuli se vietettyä lähes aina taju kankaalla pitkään nukkuen. Yhden kerran kävelin Herttoniemenrannasta rantatietä pitkin Roihuvuoreen. Sinitiaisia, mustarastaita ja variksia oli eniten liikkeellä ja pikkuisessa sulassa kanavan varressa oli kymmeniä sinisorsia, mutta kirpeä pakkaspäivä ja jäätynyt meri ei tarjoillut paljoa lintuliikennettä muutoin. Toinen kerta oli piipahdus Pornaistenniemen kaislikossa - punatulkkuja, talitiaisia, mustarastaita sekä käpytikka jäivät käteen, kun koskikaraa en jaksanut lähteä enää etsimään Vanhankaupunginkoskelta. Lopulta helmikuun ainoat kaksi pinnaa tarjosikin ihan vain kotikulmat Vesalassa- ruokinnalta löytynyt yksittäinen peippokoiras ja orapihlajanma...