Sinnikkyys palkitaan

Lintujen tarkkailu ei ole hätäisen ihmisen hommia. Luonto ei tottele sormia napsauttamalla.

Tämän blogipäivityksen nimeksi meinasi tulla “Vain metsä ja minä”, sillä vajaan kolmen tunnin lenkin aikana kahtena ensimmmäisenä ei näkynyt linnun lintua. Se ei harmittanut, Jakomäessä sijaitseva Slåtmossennin suo oli hurmaava omalla, hiljaisella tavallaan. Etäinen autoteiden hurina, tuulessa narisevat puut ja ajoittainen ylitse lentävä lentokone. Siinä pikkuruisen suon tammikuiset äänet keskipäivällä. Tätä ajattelin keskitalven linturetkien olevan suurimmalta osin - hiljaisuutta. Linnut hakeutuneita ihmisasutusten läheisyyteen etsimään helpompaa ruokaa. Omia ajatuksia ja valkoiseen kuorrutettua värimaailmaa.

Fazerintien läpi kävellessä pelailin Pokemon Gota ja nappailin kuvia talventörröttäjistä, että ihastelin matalan auringonvalon säteitä mäntyjenlatvoissa. Pohdin kuumalle kaakaolle ja pullalle menoa talssimisen sijaan, mutta olin uusilla talvikengillä ja lämpimällä kaulurilla päihittänyt -16 asteen pakkasen, joten nautitaan nyt auringosta ja sinisestä taivaasta kun sitä kerta oli tarjolla. Länsimäentie on myllerryksessä ratikkaremontin alle jääneenä, valmistunee 2029 eli ei ihan tämän vuoden ihmetys. Kurvasin Länsimäen puolelle rämesuolle. Metsäjäniksen, metsäkauriin, metsähiiren, oravan ja ketun jälkiä. Tummaa vihreää vasten puunlatvojen taakse katoavaa aurinkoa. Kidekukkasia takiaisissa.

Ja kas, päivän ensimmäinen lintu. Varis lentämässä kohti pohjoista. Sekin lasketaan.

Tämäkin suo oli hiljainen, omalla symmetrisellä tavallaan viehättävä. Syyskesällä täältä saa hyvänä vuonna kerättyä kourallisen tai pari lakkojakin, tuota Lapin keltaista kultaa.
Vieläkään ei pakkanen nipistellyt kuin nenässä ja sormenpäissä, joten tarmokkaasti kiipesin yli kallioiden ja pysähdyin välillä toiveikkaana kuuntelemaan, joskos… No, kymmenen minuuttia lisää tarpomista ja matala “kroo kroo” kertoo minulle, että variksen sijaan korppi lähestyy. Kamera oli ehtinyt vähän jähmettyä kylmässä eikä autofocus jaksanut pysyä mustan hallitsijan ylilennon perässä, mutta sepäs oli silti uusi pinna. Eli ei vain hyvä vaan erinomainen lintukävely kilsamääristä ja hiljaisuudesta huolimatta.

Ja kuinka ollakaan, mitä lähemmäs ihmisasutuksia saavuin, sitä
vilkkaammaksi kävi linnusto. Etsin käpytikkaa kahdesti kahdessa eri paikassa, molemmat koiraita. Samassa metsänkulmassa Länsimäessä (onko se nyt sitten Myllymäkeä vai Laakavuorta, en oikein tiedä) olen nähnyt useamman kerran kanahaukan, joten toivottavasti tulee vielä kohdattua tänäkin vuonna. Käyskentelin pienkerrostaloalueen lävitse ja käännyin takaisin metsään, kun siinä ylämäessä kävi metsätiaisten vilske ja vilinä. Tali,- sini,- ja kuusitiaisia samoissa tummissa kuusissa, mutta ihan kuin tuo yksi olisi ollut vieläkin pienempi… ah! Pikkuruinen oliivinharmaa pallo keltainella punkkarihabituksella. Kuva jäi saamatta liian vilkkaasta hippiäisestä, mutta juuri kun etsin uutta kuvauspaikkaa, jotain muutakin pientä osui silmään - ja kameraan tällä kertaa. Puukiipijä. Mikä tuuri!

 

Seurasin pikkulintuja niin kauan, että alkoi tulla taas oikeasti kylmä ja aurinkokin laski mailleen, joten oli pakko jatkaa matkaa. Ohitin pari ruokintapaikkaa, joka oli mustarastaiden ja talitiaisten valtaama pääosin. Jatkan talvisen räkätin metsästystä.
Uuff, alkoi päivän taivallus tuntua jo jaloissa, 10 kilometriä takanapäin ja loppukiri kotiin, jospa vaikka perjantaipizza ja siideri kaupan kautta. Metroasemalla oli kuitenkin pakko kaivaa kamera takaisin repusta, kun isoissa tuijissa ruokaili varpusten lisäksi iso joukko vihervarpusia.

Ei hassummat kotikulmat talvella kireässä pakkassäässä.

- varis
- käpytikka
- talitiainen
- sinitiainen
- kuusitiainen
- mustarastas
- harakka
- vihervarpunen
- varpunen
- naakka
24. korppi (Vantaa, Länsimäki)
25. hippiäinen (Vantaa, Länsimäki)
26. puukiipijä (Vantaa, Länsimäki)