100-lajia

Tovi taukoa edellisestä blogikirjoituksesta. Tässä on ollut muita menoja päiväsaikaan, yhden koiran juoksut, bursiittikipuja ja yleistä väsymystä, joten pieni hengähdys teki myös terää. Lintuja ei ole kuitenkaan unohdettu. Kävimme isäni kanssa Uutelassa 10.päivä. Auringon yrittäessä puskea harmaan pilvilautan takaa esiin, merisumu valtasi horisonttia ja tuuli oli puuskittainen ja hyinen. Metsänsuojissa ei ollut niin paha kävellä, mutta puiden narinan ja oman keskustelun lisäksi oli metsä kohtuullisen hiljainen. Napakka lumenpinta oli hyvä kävellä, korkeissa puissa ja laakeassa merimaisemassa oli kuitenkin paljon ihailtavaa. Muutamilla ruokintapaikoilla valtaa pitivät mustarastaat, joiden jälkeen tulivat talitiaiset, sinitiaiset ja varpuset. Meri tarjosi jäälle lentäviä variksia sekä kaukana vielä sulalla uiskentelevan yksittäisen isokoskelipariskunnan. Kasvojen iho ja sormet olivat kyllä kovilla tässä tuulessa, mutta pari tuntia ja yhdeksän kilometriä saimme kasaan Uutelassa, jossa oli...

Lintujen tarkkailu ei ole hätäisen ihmisen hommia. Luonto ei tottele sormia napsauttamalla. Tämän blogipäivityksen nimeksi meinasi tulla “Vain metsä ja minä”, sillä vajaan kolmen tunnin lenkin aikana kahtena ensimmmäisenä ei näkynyt linnun lintua. Se ei harmittanut, Jakomäessä sijaitseva Slåtmossennin suo oli hurmaava omalla, hiljaisella tavallaan. Etäinen autoteiden hurina, tuulessa narisevat puut ja ajoittainen ylitse lentävä lentokone. Siinä pikkuruisen suon tammikuiset äänet keskipäivällä. Tätä ajattelin keskitalven linturetkien olevan suurimmalta osin - hiljaisuutta. Linnut hakeutuneita ihmisasutusten läheisyyteen etsimään helpompaa ruokaa. Omia ajatuksia ja valkoiseen kuorrutettua värimaailmaa. Fazerintien läpi kävellessä pelailin Pokemon Gota ja nappailin kuvia talventörröttäjistä, että ihastelin matalan auringonvalon säteitä mäntyjenlatvoissa. Pohdin kuumalle kaakaolle ja pullalle menoa talssimisen sijaan, mutta olin uusilla talvikengillä ja lämpimällä kaulurilla päihittänyt -1...

  Sattui hyvä mäihä ja Kampissa lääkäriajan jälkeen oltiin luvattu poutaa ja vain -7c, joten olin suunnitellut lähteväni katsomaan Hietaniemen hautausmaata silläkin uhalla, että uusia pinnoja ei suotaisi. Oli kaunis päivä, lunta oli satanut runsaasti lisää ja pakkaslumi narskui kengissä. Muista ulkoilijoista huolimatta hautausmaalla oli seesteistä kävellä. Tali,- ja sinitiaiset olivat vallassa näillä main ja niitä lenteli puiden latvoista hautakiville ja autotielle, josta ne poimivat kupuihinsa niin hiekkaa, suoloja ja hankisääskiä. Tarkkailin tiaisia hyvän tovin kiikareilla, kun valkea niskalaikku välähti yhdellä - hahaa! Pikkuruinen, vikkelä, pullaposkinen kuusitiainen nimikkopuussaan sinkoillen ylös alaisin. Loistavaa. Päivä oli jo siis nyt jo kannattava. Olen käynyt Hietaniemen hautausmaalla viimeksi 2017, kun ostin käytettynä nytkin kameran nokalla olevan Canon 200mm f2.8 L -objektiivin. Se on palvellut erinomaisesti uusinta omistajaansa melkein kymmenen vuotta, vaikka kieltäm...

Pitkälti unettoman yön jälkeen harkitsin vakavasti jääväni kotiin koirien aamulenkin jälkeen, mutta kohtuullisen hyvä ilma sai minut muuttamaan mieltäni. Valitettavasti -8c asteessa aloitettu lenkki alkoi kiristymään ja vajaa kahden tunnin lenkin päätteeksi sormeni olivat tulipunaiset ja naama jäässä. Onneksi pieni pyrähdys asuinalueella tuotti kuitenkin tulosta.   Kavalan tuulen narisuttaessa korkeita koivuja ja pöllyttäessä lunta mäntyjen oksilta, suuntasin Kontulan urheilukentän laidalta Mustikkamäelle. Vasemmalta kuuluvan "pjy-uu"-vihellyksen tunnistin heti punatulkuksi, joten aloin ensin paljain silmin haravoimaan puustoa. Äänet voimistuivat valitettavasti omakotitalon pihalle, joten en viitsinyt alkaa kiikaroimaan. Odottelin viitisen minuuttia liikettä erottuvan pihapensaiden tuntumasta yrittämättä vaikuttaa hullulta stalkkerilta, kun vihdoin jokin lintu pyrähti kulman takaa sakeaan männystöön - punainen se kyllä ei ollut vaan kirkkaan keltainen ja tiaista isompi. Tämän...